Kustannustukea jaettu jo yli 520 miljoonaa euroa – Kustannustuen neljäs kierros valmisteilla
Kustannustukea haki kolmannella kierroksella enemmän yrityksiä kuin ensimmäisellä ja toisella kierroksella. Myös tukien hyväksymisprosentti oli suurempi kolmannella kierroksella, tiedottaa Valtiokonttori. Kustannustukea on tähän mennessä kolmannella…
Tapahtumatakuun haku aukesi 1.6., sähköinen haku 15.6. / Kustannustuki III
Kustannustuki III:n hakuaikaa on vielä 23.6. klo 16.15 saakka. Tähän mennessä tukea on saanut 78 % hakeneista yrityksistä. Yksinyrittäjille on myös myönnetty hyvin tukea, joten…
Korona-avustus taide- ja kulttuurifestivaaleille ja kesäteattereille
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut haettavaksi taide- ja kulttuurifestivaalien ja kesäteattereiden korona-avustukset. Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan uuteen korona-tukipakettiin, joka on yhteensä noin 230 miljoonaa euroa ja sisältyy eduskunnalle annettuun vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen.
Kustannustuki III ja sulkemiskorvaus
Kustannustuki III hakukierros on käynnissä ja tukea voi hakea 23.6.2021 saakka. Tuen hakulinkin sekä ohjeet hakemiseen löydät tästä linkistä: https://asiointipalvelu.valtiokonttori.fi/kustannustuki/ Sulkemiskorvauksen haku on auennut 12.5.2021…
Lempäälän luontomatkailulle uusi video
Lempäälän luonto tarjoaa mainiot mahdollisuudet lähimatkailuun. Uusi upea videomme esittelee Lempäälän parhaat luontomatkailu- ja virkistyskohteet.
Yritysrekisteri ja kuntahankinnat
Lempäälän Kehitys Oy:n ylläpitämä Lempäälän kunnan Yritysrekisteri sisältää Lempäälän alueella toimivat yritykset. Lempäälän kunta käyttää yritysrekisteriä myös kunnan hankintojen työkaluna. On ensiarvoisen tärkeää, että yrityksesi…
Pe 23.4. klo 12 Valtiokonttorin webinaari: Näin haet kustannustukea
Valtiokonttori järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman webinaarin kustannustuesta 23.4. klo 12. Webinaarissa käydään läpi sekä kustannustuen sisältöä että sen hakemista. Webinaarin kesto on noin tunti.…
Kustannustuki III:n haku aukeaa 27.4. klo 9.00
Kustannustuki III:n hakukierros aukeaa 27.4.2021 klo 9.00 ja hakuaikaa on 23.6.2021 asti. Haettavissa olevan tuen tukikausi on 1.11.2020–28.2.2021.Valtiokonttorin sivulla haekustannustukea.fi on koottuna asiat, mitä tietoja…
23.4. klo 8.30 LIVE / Hankintayhteistyö kunnan kanssa
Tule kuulemaan perjantaina 23.4. klo 8.30 alkaen mm. miten kunta tekee hankintoja, ja miten sinä voisit entistä tehokkaammin tarjota palveluitasi kuntahankkijoiden hyödyntämiseen.Tulevan perjantain aamulähetyksessä käymme…
Kriisirahoitusinfo: Kustannustuki & sulkemiskorvaus 20.4. klo 10:00
Business Tampere järjestää ti 20.4.2021 klo 10:00-11:30 webinaarin, jossa keskitytään yrityksille suunnatun kustannustuen kolmanteen hakukierrokseen sekä sulkemiskorvaukseen. Kustannustuella pyritään tukemaan yritysten selviämistä koronapandemian yli. Hallitus…