AI-heräämö, tekoäly ja koneoppiminen
Lempäälän Kehitys järjesti yhteistyössä Dimecc Oy:n kanssa 5. maaliskuuta aamupäiväseminaarin teemalla: Tehokkuutta liiketoimintaan tekoälyn avulla. Mukana oli parisenkymmentä osallistujaa n. kymmenestä eri yrityksestä.
AI-heräämö-hankkeen tavoitteena on ollut kasvattaa pirkanmaalaisyritysten tekoälykyvykkyyttä ja ohjata konkreettisiin tekoälyratkaisuihin. AI-heräämössä rohkaistiin yrityksiä kiinnostumaan datoista, data-analytiikasta ja tekoälystä. Uusista tekoälytekniikoista tutustuttiin erityisesti koneoppimiseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.
”Monet pioneeriyritykset Suomessa ja Pirkanmaalla ovat jo kehittäneet dataan ja koneoppimiseen perustuvia menestystuotteita ja palveluita. Näistä mahdollisuuksista on tärkeätä kertoa entistä laajemmalle yritysjoukolle”, kertoo projektipäällikkö Arto Peltomaa.
Kiinnostus lähteä mukaan tekoälykehitykseen on syntynyt asiakkaiden esiin nostamista muutostarpeista tai oman alan yleisen kehittymisen seuraamisesta. Tekoälykehityksen suurimmiksi ongelmiksi koetaan osaamisen puuttuminen, oikeiden yhteistyökumppanien löytäminen ja kehitysmahdollisuuksien aiheuttama runsaudenpula. Pirkanmaan Maakuntahallitus on suunnannut AI-heräämölle alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) -hankerahoitusta.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Arto Peltomaa, DIMECC Oy, arto.peltomaa@dimecc.com, puh. +358 40 5511434
toimitusjohtaja Kari Löytty, Lempäälän Kehitys Oy, kari.loytty@lempaala.fi, +358 040 572 7931